Historia

Rauniokirkon historia

Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkko on valmistunut todennäköisesti vuosien 1495−1505 välissä. Ruotsi kuului lännen kirkkoon, joten alun perin myös Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkko oli katolinen. Kirkon oviaukon yhdestä tiilestä löytyy merkki, joka saattaa olla dominikaanimunkkien tunnus. Luterilainen uskonpuhdistus pyyhkäisi Suomen yli vajaan viidenkymmenen vuoden jälkeen kirkon valmistumisesta, joten reformaation jälkeen kirkon sisäosia uusittiin luterilaisen aatteen mukaisesti. Pyhimysten kuvat poistettiin, ja kirkkoon rakennettiin saarnatuoli, penkit ja parvekkeet. Asehuone oli aiemmin toiminut pienenä kappelina alttaritauluineen, mutta uskonpuhdistuksen jälkeen se muutettiin eteiskäytäväksi. Kirkon ulkokuori säilyi pääosin ennallaan. Pyhää Lauria ja Pyhää Olavia esittävät puuveistokset ovat nykyisin Kansallismuseossa.

 

Kirkon vieressä oli myös kellotapuli, joka sijaitsi kirkkoaidan yhteydessä. Tapuli oli rakennettu puusta ja muodoltaan se oli neliskulmainen. Sen korkeus oli 41 kyynärää eli noin 20 metriä. Tapulissa oli yksi suuri kello ja sen rinnalla kaksi pientä.

 

Kirkon ryöstö

Suuri Pohjan sota kuritti Pälkänettä ankarasti. Vuonna 1713 Pälkäneellä käytiin Kostianvirran taistelu, joka oli yksi Suuren Pohjan sodan ratkaisutaisteluista. Kun venäläiset pääsivät virran yli, he ryöstivät kirkon perin pohjin. Kuningas oli antanut etukäteen ohjeita arvoesineiden kätkemisestä, ja ilmeisesti Pälkäneelläkin oli ryhdytty varotoimiin. Papit saivat säilytettyä ainakin kaksi kullattua hopeakalkkia, mutta venäläiset veivät saaliikseen ainakin kynttiläkruunut ja -jalat sekä kaiken raudasta, messingistä, kuparista ja tinasta valmistetut esineet. Pahinta oli kolmen kellon ryöstäminen tapulista. Vain läpät oli jätetty paikoilleen. Tosin Pälkäneellä on kerrottu tarinaa yhden kellon säästymisestä. Sitä vietiin hevosreellä Kangasalan puolelle, mutta pitäjän rajalla hevonen oli pyörtänyt takaisin. Niinpä kello ajettiin takaisin Pälkäneelle ja – tarinan mukaan – kätkettiin Kostianvirtaan.

 

Perustukset pettävät

1740-luvulla hiekkamaalle perustetun kirkon perustukset alkoivat pettää. Seiniin ilmestyi halkeamia ja toisen päädyn alttaritaulu vajosi. Samaan aikaan kirkko havaittiin muutenkin puutteelliseksi, sillä se oli ruvennut käymään liian ahtaaksi. Piispantarkastuksessa 1780 tarkastaja huomautti, että tiloja kaivataan vähintään kaksi kertaa enemmän kuin Pyhän Mikaelin kirkossa oli. Lisäksi huomautettiin kirkon hämäryydestä ja rappiokunnosta. 1700−1800-lukujen taitteessa halkeamat todettiin niin pahoiksi, että rakennuksen eri osat pysyvät koossa vain katon avulla. Myttäälän eversti T. H. Adlercreutz antoi 31. tammikuuta 1808 lausunnon, jonka mukaan vanhasta kirkosta ei enää koskaan saada kunnollista. Hän ehdotti myös, että ränsistynyt alttariseinä puretaan yläosaltaan ja korvataan puuseinällä. Tämä tehtiin vuonna 1811 Luopioisten lukkarin Joonas Lampenin johdolla.

 

Hylätty kirkko

Pälkäneen uusi kirkko valmistui Kostian harjulle vuonna 1839. Vanhasta kirkosta oli revitty irti kaikki rakennusaineet, jotka voitiin käyttää uuden kirkon rakentamisessa. Hautausmaan aita purettiin, ja sen kivet siirrettiin uuden kalmiston aitaan. Kellotapulikin hajotettiin ja osa sen laudoista käytettiin uuden kirkon rakennustarpeiksi. Uuden kirkon valmistuttua vanha kirkko hylättiin. Sen rappiosta kirjotettiin vuosikymmenen aikana muun muassa Hämäläisessä ja Uudessa Suomettaressa. Tohtori A. O. Heikel totesi vuonna 1882, että kirkon seinät ovat kaatumaisillaan ja katto voi pudota koska tahansa. Hänen lausuntona kävi toteen joulukuun 3. päivänä 1890. Onkkaalaan saakka kuului kova rysähdys, kun katto sortui raivonneen myrskyn myötä. Siinä vaiheessa kirkko toimi heinälatona, ja kirkkomaata käytettiin vasikkahakana, sillä se oli liitetty osaksi Anttilan ruusthollia vuonna 1885.

 

Uusi elämä

Kirkkoa on korjattu viimeisen sadan vuoden aikana eri vaiheissa. Jo 1880-luvun lopussa seurakunta olisi ollut valmis hankkimaan aineet uuden katon rakentamista varten, mutta Arkeologinen toimikunta ei suostunut rahoittamaan hanketta. Piispa Råberg vetosi piispantarkastuksessaan vuonna 1898 pitäjänmiehiin kirkon saamiseksi takaisin seurakunnalle. Siirto tapahtui vuonna 1905, jolloin vanha kirkko oli taas seurakunnan omaisuutta. 1920-luvulta lähtien siellä on pidetty uudelleen kirkollisia tilaisuuksia. Katon romahtamisen jälkeen kirkkoa kunnostettiin ensi kerran 1930-luvulla, ja siitä lähtien korjaustöitä on tehty kaikilla vuosikymmenillä. Kuitenkin vuonna 1999 kirkkoraunio todettiin yleisölle vaaralliseksi, jolloin tilaisuudet jouduttiin pitämään muurien ulkopuolella. Vuonna 2002 muutamat aktiiviset kuntalaiset perustivat Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksen, jonka tarkoituksena on suojella ja kerätä varoja Pyhän Mikaelin rauniokirkon korjaukseen.

 

Pälkäneen Vanhan kirkon vaiheet 1839-

1839 Kirkko jää pois käytöstä kun uusi kirkko vihitään käyttöön.

1846 Rovastintarkastuksessa todetaan vanhan hautausmaan ruumiita olevan esillä ja määrätään soraa hautojen peitteeksi.

1859 K.A.Gottlund kiinnittää kirkon rappioon huomiota lehtikirjoituksessa.

1882 Tri A.O.Heikel kiinnittää huomiota hautojen häpäisyyn. Tuomiokapituli peitättää avoimet haudat soralla. Pälkäneläiset olisivat valmiit uusimaan rapistuneen katon, mutta “Arkeologinen toimikunta” ei suostu rahoittamaan hanketta.

1885 Uusjaossa alue liitetään Anttilan rusthollin maihin.
1890 Kirkon katto romahtaa.

1891 Kirkkoa yritetään miesvoimin hajottaa.

1895 Tammikuun alussa paikkakunnan aktiivinen “Ompelu- ja keskusteluseura” kokoontuu Anttilassa. Kaarlo Tiililä kirjoittaa päiväkirjassaan: “Tätä kokousta varten olin päättänyt valmistaa esityksen vanhan kirkon ja kirkkomaan hoitoon ottamisesta. Pälkäneen kunta on nim. ihmeellisen raa´alla tavalla pidellyt noita vanhoja muistomerkkiänsä, jotka viime isonjaon aikana joutuivat tunnottoman A:n isännän haltuun ja muuttuivat laitumeksi. Häthätää sommittelin tunteita herättävän puheen. Vaikutus oli sellainen kuin toivoinkin, ja luulen, ainakin tällä hetkellä, pelastaneeni tuon puheeni kautta Pälkäneelle vuosisatain vanhan kalliin muistomerkin. Kaikki olivat sitä mieltä, että asiaan on käsiksi käytävä.”

1896 Elokuussa pidetään “huvit” Vanhan kirkon kaunistamiseksi. Kaarlo Tiililä pitää puheen: “Vesissä silmin kuultiin Vanhasta kirkosta. En luule, että se asia tämän perästä unhoon joutuu.” Myös Eino Leino esiintyi tässä tilaisuudessa.

1898 Piispantarkastus kesäkuun lopulla. Kaarlo Tiililä: “Vanhaa kirkkoa käytiin katsomassa ja minä käytin tilaisuutta puhuakseni kirkkomaasta ja sen hoidosta. Råbergh tarttui heti siitä kiinni.” Piispa H.Råbergh vaati myös aluetta takaisin seurakunnalle. Elokuussa pidetään iltama varojen saamiseksi alueen aitaamiseksi.

1899 Kaarlo Tiililä ja seurakunnan kappalainen Laaksonen menevät Anttilaan kysymään kirkkomaan lunastamista seurakunnalle. “Isäntä sanoi pyytävänsä siitä tavallista hintaa, mutta ei näyttänyt halukkaalta tekemään mitään uhrausta.” 6.8. pidetään kirkonkokous vanhan hautausmaan kuntoon panemisesta ja kokous valitsee Kuulialan kartanon isännän Regnellin ja Laaksosen ottamaan selvää, millä hinnalla Anttila myisi sen; Anttila vaatii 1000 mk. Tämä on nykyrahassa suunnilleen 3570 euroa.

1902 Toimeenpannaan alueen pakkolunastus; Teoksen “Vanhaa Pälkänettä” mukaan alue palautuu seurakunnalle vasta 1905.

1917 Muinaistieteellinen Toimikunta alkaa tutkia aluetta.

1932 ja 1952 Muinaistieteellinen Toimikunta teettää korjaustöitä.

1963 ja 1967 korjauksia tehdään seurakunnan varoin. Jälkimmäisenä vuonna katetaan sakaristo.

1968-1969 Töitä jatketaan Autiokirkkorahastosta saaduilla varoilla.

1971 Pidetään tiedotustilaisuus kirkon tilasta piispa Kansanahon läsnä ollessa. Seurakunta aloittaa muistotiilien myyntikampanjan varojen keräämiseksi.

1974-1976 Museovirasto jatkaa korjaustöitä.

1987 Todetaan sortumavaara.

1988-1994 Museovirasto jatkaa alueella töitä ja tekee kaivauksia.

1999 Kirkonraunio todetaan yleisölle vaaralliseksi. Totutut Pälkäne-päivän jumalanpalvelukset ja muut tilaisuuden joudutaan toimittamaan muurien ulkopuolella.

2002 Eräät aktiiviset kuntalaiset perustavat Pälkäneen Vanhankirkon Suojeluyhdistyksen.